Siirry pääsisältöön

Tekstit

PORTFOLIO | SANNI KELOKASKI

Tietoja taiteilijasta

Olen Sanni Kelokaski – tamperelainen taiteilija ja luovuuden ja luonnoskirjatyöskentelyn asiantuntija! Elämäni on paperintuntuista ja päiväkirjani ovat julkista taidetta. Tahdon tuoda luovuuden ja taiteen lähelle ihmistä, osaksi elämää. Kaikessa tekemisessäni näkyy vahva kädenjälkeni, rakkauteni väreihin ja tapani havainnoida maailmaa optimistisen leikkisästi.    Visuaalisen taiteen rinnalla teen tarinoita ja musiikkia. Niin kirjoittamani laulut kuin muutkin tuotokseni heijastavat muulle maailmalle tarinoita, joita kerään elämästä ja ympäriltäni. Ajatuksiini pääsee tutustumaan esimerkiksi Keltainen ovi -blogissani , jota käytän nykyään sosiaalisista medioistani aktiivisimmin, sillä olen siirtynyt älypuhelimesta kapulapuhelimeen.

Viimeisimmät blogitekstit

Luonnoskirjat, kuvataide ja tekstiilitaide

Tutkimus | Luovuus & luonnoskirja

MUSIIKKI

KUOSIT, KUVITUKSET & PROJEKTIT

KELOKASKI & ARKKO

SANNI KELOKASKI

on tamperelainen taiteilija, luovuuden ja luonnoskirjatyöskentelyn asiantuntija, muusikko sekä tuleva taiteen maisteri. Kelokaski havainnoi maailmaa optimistisen leikkisästi ja tuo luovuuden ja taiteen lähelle ihmistä, osaksi elämää.