MUSIIKKI

valokuva Venla Arkko 03/2024

Olen laulaja-lauluntekijä, jonka musiikki liikkuu tarinoissa ja folk-maisemissa, melodisoinneissa ja kaanonlauluista innoittuneissa kerroksissa. Vaikutteita olen poiminut Kalliolle kukkulalle -laulannasta Katri Ylanderiin ja Stingiin.

Olen soittanut Tampereen kaduilla ja jakanut palasia sävellysprosesseistani sosiaaliseen mediaan 2020 lähtien. Kappaleidensa äänittämiselle ja julkaisemiselle tunnustelen vielä oikeaa hetkeä ja tuotantotapaa, mutta esimerkiksi Elävän Kirjallisuuden Festivaaleilla (2022) on päässyt kuulemaan musiikkiani akustisen esityksen muodossa. Tallenne on alla.

Elävän kirjallisuuden festivaali / Tampereen Työveänmuseo Werstas / 19. helmikuuta 2022

Hengitä

Kappale sävelletty & sanoitettu keväällä 2020 

Sovitettu & kuvattu maaliskuussa 2024

SANNI KELOKASKI

on tamperelainen luonnoskirjataiteilija, taiteen maisteri, hilpeä havainnoija, muusikko sekä luovuuden ja luonnoskirjatyöskentelyn asiantuntija.