TUTKIMUS | LUOVUUS & LUONNOSKIRJA
Pro gradu -tutkielma: Luonnoskirjatyöskentelyn merkitys ja hyödyntäminen luovuuden käsittelyssä, taiteellisessa työskentelyssä ja tutkimuksessa / Kelokaski, Sanni / Lapin yliopisto / 2023
Tutkimus kaikesta tärkeästä
Syvennyin tutkimaan luonnoskirjojani viimeisen kahdeksan vuoden ajalta, ja pian huomasinkin tutkivani kaikkea, mikä on tärkeää – ainakin luovan prosessin, onnellisuuden, taiteellisen työskentelyn ja merkityksellisen elämän kannalta.
Luonnoskirjatyöskentely on tapa ajatella, ilmaista, käsitellä ja kokea.
Sen avulla voidaan uppoutua hetkeen, inspiroitua, luoda merkityksellisiä kokemuksia ja käsitellä niin ammatillisia, tutkivia kuin henkilökohtaisiakin prosesseja. Tutkielmassa eritellään menetelmiä luonnoskirjan pitämiseen eli luomiseen ja dokumentoimiseen ja käsitellään luovan työskentelyn ja luonnoskirjamerkintöjen merkityksiä eri näkökulmista.
Avaan luovan työskentelyn merkityksiä ja lukkoja ja käsittelen, mistä taiteen tekemisen paineet johtuvat ja miten niistä päästään yli. Tutkin ja selitän luovan blokin syntyä, flow-tilan merkitystä ja taiteellisen tyylin muodostumista sekä avaan näkökulmia, joiden avulla elämä voi alkaa tuntua entistä merkityksellisemmältä, sivu kerrallaan.
Aion kirjoittaa kirjan luovuudesta ja luonnoskirjatyöskentelystä, sekä puhua aiheista siellä, missä luovuutta, kaunista tunnelmaa ja onnellisuutta tarvitaan. Olen jo toiminut vierailijana luennoitsijana sekä taiteellisten opetuskertojen järjestäjänä, ja haaveilen kirjoista, äänikirjoista, kursseista ja keskusteluista, jotta voisin jakaa oivalluksiani mahdollisimman monelle. Luovuus kuuluu kaikille!
DOKUMENTOIMINEN reaalimaailman havaintojen tallentaminen
DOKUMENTTI reaalimaailman havainnoista tehty tallenne
FLOW-TILA, VIRTAUS uppoutunut tila, jossa työskentely sujuu – läsnäolevaa kokemista, avain luomiseen, onnellisuuteen ja merkitykselliseen elämään
INSPIRAATIO havaintoihin perustuva kokemus, joka saa luomaan
LUOMINEN reaalimaailman ja sisäisen maailman yhdistelyä ja ilmaisua niin, että syntyy jotain uutta
LUOMUS tuotos, jonka tekemiseen on vaikuttanut tekijän päänsisäinen maailma ja luovuus
LUONNOSKIRJA (yleensä tyhjä) kirja, jonne luodaan ja dokumentoidaan – ajattelun, ilmaisun, käsittelyn ja kokemisen väline
LUONNOSKIRJAMERKINTÄ luonnoskirjaan tehty luomus ja / tai dokumentti
LUONNOSKIRJATYÖSKENTELY luomista ja dokumentoimista luonnoskirjaan, tapa ajatella, ilmaista, käsitellä ja kokea
LUOVA BLOKKI, JUMI tila, jossa ei pysty luomaan: syntyy, kun prosessin järjestys sekoittuu ja keskittyminen kohdistuu johonkin muuhun kuin luomisvaiheeseen – jumi voi koskea myös työskentelyä, joka ei ole luonteeltaan luovaa
LUOVUUS
ihmisen kyky yhdistellä reaalimaailman
ja sisäisen maailman havaintoja sekä niistä
muodostuneita kokemuksia ja luoda uutta
Luonnoskirjatyöskentelyn avulla voidaan saavuttaa flow-tila.
Yksi luonnoskirjatyöskentelyn merkityksistä flow-tilan saavuttamisessa on, että siinä on tavoitteena työskennellä luonnoskirjaan, jolloin työskentelyn tavoite on peräisin siitä prosessin (havainto, kokemus, työskentely, tuotos, analyysi, tulos) vaiheesta, jossa juuri siinä hetkessä ollaan (työskentely). Kun tavoitteet eivät kumpua prosessin myöhemmistä vaiheista, ei synny paineita siitä, että työskentelyn pitäisi tuottaa jotain onnistunutta. Kun oppii virtaustilan merkityksen ja sen, miten sen voi saavuttaa, luominen alkaa luonnistua. Sen myötä voi työskennellä tavoittellisesti tai analysoida työskentelyään – kunhan työskennellessä sulkee häiriötekijät ja keskittyy siihen prosessin vaiheeseen, jossa on. Tätä, kuten muutakin, käsitellään tutkielmassa perusteelliseemmin.
Teoria ymmärtämisen välineenä
Käsittelen prosesseja aineistopohjaisen teorian avulla, jonka kehitin tutkimuksessani. Luovan ja dokumentoivan prosessin teoria selittää esimerkiksi flow-tilan ja luovan blokin synnyn. Sujuva työskentely edellyttää, että noudattaa prosessin järjestystä ja keskittyy siihen prosessin vaiheeseen, jossa on.
Luova & dokumentoiva prosessi
Luonnoskirjatyöskentelyn prosessissa työskentely on luomista ja dokumentoimista. Kaaviossa lukee tutkimuksen sisällön vuoksi luominen / dokumentoiminen ja luomus / dokumentti, mutta yleisemmin luovaa prosessia voisi kuvata seuraavasti:
1. HAVAINTO 2. KOKEMUS 3. TYÖSKENTELY 4. TUOTOS 5. ANALYYSI 6. TULOS
Ihminen tekee havaintoja. Havainnot perustuvat sisäisen maailman ja reaalimaailman havaintokohteisiin, kuten tunteisiin ja ympäristöstä havaittaviin asioihin.
Havainnosta (1.) muodostuu kokemus (2.), joka voi olla esimerkiksi inspiraatio. Luominen (3.) perustuu havaintoihin ja niistä syntyneisiin kokemuksiin.
Jos luomisvaiheessa ajattelee luomisesta seuraavaa tuotosta (4.), analysoi (5.) työskentelyään tai siitä saatavaa hyötyä (6.), syntyy blokki eli jumi. Luonnoskirjatyöskentely on luomista ja dokumentoimista, ja se on tapa toteuttaa prosessin kolmas vaihe (3.). Jumi voi syntyä myös prosesseissa, jotka eivät ole luonteeltaan luovia. Käsittelen sitä pääsääntöisesti luovuuden näkökulmasta, sillä tarkastelen tutkielmassani luovia ja luovasti dokumentoivia prosesseja. Yllä havainnollistava kaavio prosessista, jossa voidaan saavuttaa flow-tila.